Ruotsin rahapelilakia tarkastellaan uudelleen

Tomi
Kirjoittanut:
Julkaistu:
Ruotsin rahapelilakia tarkastellaan uudelleen
2 min

Ruotsin hallitus tarkastelee maan rahapelilakia uudelleen ja tutkii mahdollisuuksia ulkomaisten, ilman Ruotsin lisenssiä toimivien rahapeliyhtiöiden valvonnan tiukentamiseen.

keyTakeaways icon

Pääkohdat

Lain porsaanreiät halutaan tukkia

Ruotsin hallitus nimitti 20. helmikuuta erikoistutkijan tarkastelemaan Ruotsin rahapelilakia ja sen puutteita. Tällä hetkellä kanavointiaste ei ole maassa hallituksen toivomalla tasolla.

Tarkastelun tavoitteena on kehittää keinoja, joiden avulla ilman Ruotsin lisenssiä toimivien rahapelisivustojen toimintaa voitaisiin hankaloittaa Ruotsissa. Kaikkien Ruotsissa saatavilla olevien pelien pitäisi kuulua lisenssijärjestelmän piiriin. Toiveena on siis tukkia erilaisia nykyisen lain porsaanreikiä. Selvitystyö on saatava päätökseen 17. syyskuuta mennessä.

Ruotsin rahoitusmarkkinaministerin Niklas Wykmanin mukaan lakia on tavoitteena kehittää tarkoituksenmukaisempaan suuntaan.

"Tämä on yksi tärkeimmistä yksittäisistä toimenpiteistä turvallisempien ja terveempien pelimarkkinoiden luomiseksi", Wykman totesi.

Nykyisen rahapelilain säädöksiä viranomaiset pitävät osittain vanhentuneina, ja niitä on vaikea soveltaa nopeasti muuttuvassa digitaalisessa pelimaailmassa.

Haasteena parantaa kanavointiastetta

Ruotsin rahapeliviranomainen Spelinspektionen pitää lain uutta tarkistelukierrosta tervetulleena. Myös Ruotsin nettipelialan järjestö BOS (Branschföreningen för Onlinespel) tukee hallituksen aloitetta rahapelilain tarkistamisesta.

Monet ruotsalaispelaajat haluavat lisenssijärjestelmästä huolimatta pelata euroilla ja englanninkielisillä pelisivustoilla, mikä tarkoittaa käytännössä lisenssijärjestelmän kiertämistä. BOS:n pääsihteeri Gustaf Hoffstedt ei kuitenkaan usko, että sen rahapelimääräysten tiukentaminen ratkaisee kanavointiasteeseen liittyviä ongelmia. Sen sijaan hän liberalisoisi lisenssimarkkinoita ja tekisi niistä näin houkuttelevammat pelaajille.

Rahapelijärjestelmän kanavointiaste kertoo, kuinka suuri osa maan rahapelaamisesta tapahtuu virallisen, lisensoidun järjestelmän sisällä. Ruotsissa siirryttiin rahapelien lisenssijärjestelmään vuonna 2019, ja tavoitteeksi asetettiin tuolloin, että 90 % Ruotsin rahapelaamisesta tapahtuisi lisenssijärjestelmän sisällä.

Vaikka kanavointiaste on hieman parantunut vuosina 2023–2024, ollaan maassa edelleen kaukana tavoitteesta. Sekä BOS että hevosurheiluoperaattori ATG ovat arvioineet tämänhetkisen kanavointiasteen olevan noin 77 % tuntumassa. Spelinspektionen on julkaissut optimistisemman 80 % arvion.

Rahapelituotot nousussa

Vaikka kanavointiasteessa on parantamisen varaa, Ruotsin rahapelituotot ovat nousussa. Spelinspektionenin mukaan rahapelit tuottivat vuonna 2024 rahapelit 2,65 % enemmän kuin vuoden 2023 aikana. Vuoden 2024 tuotot olivat kaiken kaikkiaan 27,85 miljardia Ruotsin kruunua, eli noin 2,49 miljardia euroa.

Kiitos viime vuoden tuottojen noususta kuuluu etenkin nettipelimarkkinoiden kasvulle. Nettirahapelaaminen esimerkiksi nettikasinoilla tuotti 12 kuukaden aikana 17,84 miljardia Ruotsin kruunua, mikä tarkoittaa on viiden prosentin kasvua vuoden 2023 kokonaistuloksiin verrattuna.

Lisäksi esimerkiksi valtion monopoliin kuuluvien arpajaispelien ja kolikkopelien tuotot kasvoivat 2,2 %, mikä tarkoittaa kaikkiaan 5,72 miljardin kruunun tuottoja.

Takaisin yleiskatsaukseen

Kommentit

Tunnistaudu seuraavien palveluiden avulla

Hyväksyt henkilökohtaisien tietojesi keräämisen ja prosessoinnin tietosuojakäytäntömme mukaisesti.

Lue evästepolitiikka ja tietosuojakäytäntömme

Kommentti lähetetty arvioitavaksi

Juuri nyt

Kommenttisi on lähetetty tarkistettavaksi. Se julkaistaan pian hyväksymisen jälkeen

Tomi
Tomi Insinööri
90 Artikkelia 0 Arvostelua

Tomi raportoi nettikasinoiden ongelmista ja paljastaa iGaming-alan sudenkuopat insinöörimäisellä tarkkuudella.

Lue lisää kirjoittajasta

Viimeisimmät uutiset

Päivitetty: 28. helmikuuta 2025